Silmälasit ja näöntarkastusmaksu
Korvaus
Sairauskassa korvaa optikon tai silmälääkärin määräämistä silmälasien tai piilolinssien hankinnasta vakuutetulle, joka on yhtäjaksoisesti kuulunut kassaan vähintään yhden vuoden. Kehyksiä yksinään ei korvata.
Korvausta maksetaan enintään 350 euroa ostokerralta kahden vuoden väliajoin.
Kahden vuoden määräaika lasketaan ostopäivästä eli silmälasien maksukuitin päivämäärästä eteenpäin. Jos olet epävarma edellisten lasien hankkimisajankohdasta, asia kannattaa tarkistaa sairauskassan rekisteristä.
Silmälasikustannusten osalta kustannusten katsotaan syntyvän silloin, kun kustannukset on kokonaan maksettu ja silmälasit saatu. Ei siis silmälasien tilauspäivä tai tilausvahvistusmaksun suorituspäivä.
Näkökyvyn korjausleikkaus rinnastetaan silmälasien hankkimiseen, ja siihen pätevät samat määräajat. Varsinaisesta leikkauksesta korvataan 500 euroa.
Lisäksi korvataan kokonaan optikon perimä näöntarkastusmaksu tai tarvittaessa silmälääkärinpalkkio.
Silmälasiliikkeen kanssa tehdyn silmälasien kuukausisopimuksen osalta korvausta voi hakea kuukausieristä kuuden kuukauden kuluessa ensimmäisestä maksusta. Maksutositteet ja silmälasiliikkeen kanssa tehty sopimus tulee toimittaa kassaan yhdellä kertaa. Korvausta maksetaan näin ollen vain kuudesta erästä ja seuraava oikeus silmälasikorvaukseen on kahden vuoden kuluttua. Korvausoikeuden tulee olla voimassa silmälasien osto-/maksupäivänä (tai leasing-sopimuksen alkamispäivänä).
Korvauksen hakeminen
Toimita sairauskassaan nimellä varustettu ja kustannuserittelyn sisältävä maksukuitti.